Viime viikonloppuna oli miehelläni ja 16-vuotiaallani kauden ekat moottoripyöräkisat (no, mies ei ajanut ollenkaan mutta poikani ekan kilpailun sijoitus oli hienosti 2. Ihan ohi tämän blogin aiheen mutta voi jestas sentään, että tätä mammaa jännitti se lähtö!). Sinne kahvitteluun leivoin tätä kakkua. Varmaan monelle tuttu kakku vuosien takaa. Kakku pitää ehdottomasti antaa maustua pari kolme päivää, että maku on parhaimmillaan. Noh, aina sitä maistaa heti ja todeta, että eihän tämä maistu millekään ;) Joku sanoo, että tämä kakku pitää ehdottomasti tehdä rengasvuokaan. Tiedä tuota, tooodella hyvää tuli näin tähtivuuassakin.
 


200 gr voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
0,5 dl maitoa
0,5 levyä suklaata
  • vaahdota pehmeä voi ja sokeri, llisää munat yksitelleen vatkaten joukkoon
  • sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne vaahtoon vuorotellen maidon kanssa -älä vaivaa, vaan sekoita!
  • paloittele suklaa noin 0,5x0,5cm:n palasiksi ja sekoita taikinaan
  • paistetaan 175asteessa 45min-1tunti
  • annan kakun maustua jääkaapissa pari kolme päivää

 
Tässä todella huono kuva palasista: