Jouluaaton pöydässä meitä oli tänä vuonna minun lisäksi mieheni, lapseni, mieheni äiti ja veli vaimonsa kanssa. Ei mikään iso joukko mutta sopiva silti :) Söimme pitkän kaavan mukaan yrittäen malttaa syödä rauhassa ja hitaasti. Silti, kahvin jälkeen olo oli todella ähky. Jouluun kuuluva sekin perinne taitaa olla :)

Pöydässämme oli perinteiset, vuodesta toiseen toistuvat ruokalajit.

*graavilohi*

*savulohi*

*sinappi- ja valkosipulisilakat*

*mätilautanen*

*mätikakku*

*lohirullat*

(kylmäsavulohta, piparjuurta, savulohi-piparjuuri tuorejuustoa, ruohosipulia)

*rosolli kastikkeineen*

*sienisalaatti*

(itsesuolatuista sienistä)

*vihersalaatti*

*saaristolaislimppua (päivitän ohjeen myöhemmin), hiivaleipälimppua*

lisäksi perunaa, kasviksia, suolakurkkua, erilaisia sinappeja.

 

Kun siirryimme kinkun syöntiin, kamerasta loppui akku :( Joten ilman kuvia seuraavat..

*kinkkua

*lanttulaatikkoa

*porkkanalaatikkoa

*makaronilaatikkoa (ruokarajoitteiselle lapselle)

Juureni ja sukuni ovat syvästi Etelä-Pohjanmaalla. Aattona huomasin, että pohjalainen perinnejouluruoka maksalaatikko oli tekemättä! Nyyh. Aikaa ei ollut tehdä (eikä ollut kyllä maksaakaan..), joten ilman sitä meni tämä joulupöytä.

 

Jälkiruuaksi

*piparkakkujäädykettä, kuohukermaan tehtynä